Category Archives: Tapahtumat

Napinaa vai aktiivisuutta? Haastamme kaikki edustajistoryhmät aktiivisuustalkoisiin HYY-politiikan kiinnostavuuden parantamiseksi!

Eräs isoista sitoutumattomista edustajistoryhmistä, HYAL eli ainejärjestöläiset on tänä vuonna järjestänyt muun muassa ainejärjestöillan toiminta-avustuksista ja varainhankinnasta. Lisäksi perinteiseen tapaan HYAL on kiertänyt ainejärjestöjä läpi – käynyt esittäytymässä kokouksissa ja esittelemässä sekä HYALin että sitä kautta varmastikin myös HYY:n toimintaa.

Tänä keväänä tämä on aiheuttanut eräissä edustajistoryhmissä ja edustajissa epävirallisesti napinaa. On kuulemma epäreilua, että HYAL kiertää ainejärjestöjä ja antaa informaatiota HYY:stä ja omasta toiminnastaan.

Edustajistoryhmä HELP on päinvastaista mieltä. Vaikka olemmekin HYALin kanssa kilpaileva ryhmä, täytyy kilpailijallekin antaa tunnustusta, jos tämä on erityisen onnistunut jossain.

HYAL-edustajistoryhmän toiminta ihmisten aktivoinnissa kentällä on esimerkillistä. HYY:n ongelmiksi listataan jatkuvasti yksimielisesti se, että suurta osaa opiskelijoista, HYY:n jäsenistä, ei tavoiteta eikä HYY ole kiinnostava. Mikä olisi parempi tapa tavoittaa opiskelijoita, kuin mennä heidän luokseen? HYAL:in onnistumisesta on omiaan kertomaan esimerkiksi valiokuntavapaaehtoisten suuri määrä juuri HYAL-edustajistoryhmän liepeiltä.

HYAL-edustajistoryhmän järjestämät tapahtumat ovat juuri sellaisia, joita jokaikisen edustajistoryhmän täytyisi järjestää. Napinan sijaan nyt olisi kaikkien edustajistoryhmien viimeistään aktivoiduttava, sekä viestinnässään että myös kentällä! Paljon puhutaan HYY:ssä muun muassa huonosta äänestysaktiivisuudesta. Kuitenkin, vain sellaisilla toimilla, joita mm. HYAL harjoittaa, äänestysaktiivisuus voidaan saada kasvuun ja ihmiset aidosti kiinnostumaan ylioppilaskunnassaan toimimisesta.

Siksipä haastamme kaikki edustajistoryhmät toimintaan! Järjestäkää tekin kaikille avoimia tilaisuuksia, informoikaa HYY:n toiminnasta, kirjoitelkaa julkisia juttuja, näkykää kampuksilla, kiertäkää ainejärjestöissä! Muistakaa viestiä myös ulospäin mitä edarissa tapahtuu, mitä ryhmänne tekee ja miten voi päästä mukaan. Pienessä piirissä pidettävät kokoukset tai edustajistoryhmien väliset juhlinnat eivät avaa vielä toimintaa avoimeksi ja kiinnostavaksi. Oma aktiivisuus on paras vastine HYAL-edustajistoryhmän aktiivisuudelle, ja jos tarkkoja ollaan, on meidän kaikkien etu että HYY-politiikkaa saadaan enemmän näkyville.

 

HELP-ryhmä kantaa kortensa kekoon muun muassa syksyisellä HELPPO-keskiviikko -tapahtumalla sekä keväisellä HELP-brunssilla. Lisäksi olemme yhteydessä läheisimpien ainejärjestöjen hallituksiin sekä kirjoitamme opiskelijalehtiin ajankohtaisista asioista. Myös HELP voisi ja aikoo tehdä enemmän HYY:n kiinnostavuuden lisäämiseksi ja kaikkien innostamiseksi tulemaan mukaan päättämään meidän, ylioppilaskunnan, asioista!

 

Jos teillä arvon lukijat heräsi intoa tai ehdotuksia tapahtumista, joihin HELP voisi osallistua tai joita järjestää tai haluaisitte lisätietoa HELP:n toimista, ottakaa toki yhteyttä!

 

 

Tervetuloa HELP-brunssille tänään la 25.4. !

 

https://www.facebook.com/events/424767517688076/

 

 

Hyvää ja aktiivista kevättä kaikille toivottaen,

Salla Viitanen

(Joka ensi kertaa kuuli HYY:n toiminnasta missäpä muuallakaan kuin HYAL:in infossa.)

HELPin vuosijuhlat 2015

Vietimme 14.3.2015 HELPin noin 20 vuotisen taipaleen kunniaksi historiamme toista vuosijuhlaa. Juhlijoita saapui paikalle muista edustajistoryhmistä ja taustajärjestöistämme, sekä tietenkin HELPin alumneja! Juhlatilana toimi tänä vuonna LKS:n Euphoria, joka tarjosi monipuolisuudellaan puitteet cocktailtilaisuudesta aina jatkoihin asti.

Aloitimme illan cocktailtilaisuudella, jossa HELPin puheenjohtajisto vastaanotti ”kolmen tähden” tervehdykset. Illan avasi tervetuliaispuheellaan puheenjohtajamme Crista Hämäläinen ja seremoniamestarina toimi talousvastaavamme Antti Mauno. Juhlakansaa laulatti aina yhtä kuuma-Kauma, joka kunnostautui illan aikana myös valokuvauksen saralla. (kiitokset Iirolle postauksen kuvamateriaalista!)

image

Juhlapuhujia olivat Eero Rämö, Allianssin hallituksen puheenjohtaja sekä SPR:n valtuuston puheenjohtaja, ja Ted Apter, HELPin alumni ja pitkän uran tehnyt HYY-aktiivi.

image

HELP halusi juhlassaan myös muistaa uusia ja vanhoja aktiiveja kunniamerkein. Merkit jakoivat puheenjohtaja Crista Hämäläinen ja yleisvastaava Oona Sarmalinna. HELPin kultainen ansiomerkki myönnettiin merkittävästä, käänteentekevästä ja pitkäjänteisestä työstä edustajistoryhmän hyväksi Olli Jokiselle, Elisa Tuomelle, Aino Jonesille, Markus Lommille ja Lauri Koskentaustalle. HELPin hopeinen aktiivimerkki myönnettiin aktiivisesta työstä HELPin hyväksi Lotta Savolaiselle, Matti Sillanmäelle, Valtteri Arvajalle, Iiro Kaumalle, Joel Kujalalle, Jonne Junturalle ja Antti Maunolle.

Pöytäosuuden päätyttyä saimme vielä nauttia varapuheenjohtaja DJ Largon rytmeistä tanssilattialla aamun pikkutunneille asti.

Juhlat sujuivat rennoissa ja hauskoissa merkeissä. Toivomme lämpimästi myös vieraiden viihtyneen, tavataan taas ensivuoden noin 25-vuotis juhlassamme!

VPJ Tytti Tuomi ja yleisvastaava Oona Sarmalinna

 

Tervetuloa HELP:n vuosijuhlaan 14.3.

Meillä on ilo kutsua teidät juhlimaan kanssamme HELP:n, eli HLKS:n, EKY:n, LKS:n, Pykälän ja Justuksen edustajistoryhmien vaaliliiton toista kertaa järjestettäviä vuosijuhlia 14.3.2015 kello 17.00 alkaen LKS:n juhlatilassa Euphorialla osoitteessa Sörnäisten rantatie 33 C, 7 krs.

Vuosijuhla alkaa cocktail-tilaisuudella ja tervehdysten vastaanotolla samassa tilassa kello 17.00 alkaen. Pöytäosuus alkaa kello 18.30.

Pyydämme ilmoittamaan saapumisestanne viimeistään 28.2.2015 e-lomakkeella: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/57721/lomake.html .

Juhla on akateeminen pöytäjuhla, ja illalliskortin hinta on opiskelijoille 25 euroa, ja valmistuneille 45 euroa. Maksu suoritetaan HELP:n tilille viimeistään 8.3.2015. Maksutiedot lähetetään ilmoittautuneille.

Illalliskorttiin kuuluu kolmen ruokalajin illallinen ruokajuomineen. Lisäksi voit tilata juomalippuja ilmoittautumisen yhteydessä.

Tumma puku.

Vuosijuhlaan kutsutaan nykyisiä ja entisiä toimijoita, sekä sidosryhmien edustajia. Kutsua saa mielellään levittää yllämainituille tahoille.

Ystävällisin terveisin,

Crista Hämäläinen
Puheenjohtaja, HELP

Lisätietoja puheenjohtajalta (crista.hamalainen[at]helsinki.fi) tai vuosijuhlavastaavilta (oona.sarmanlinna[at]helsinki.fi, tytti.t.tuomi[at]helsinki.fi)

www.facebook.com/events/719628434801196/