HELPin rooli ylioppilaskunnassa
HELP edustaa ylioppilaskunnassa kaivattua toisaalta sekä aidosti poliittisesti sitoutumatonta ryhmää että myös konkreettisesti HYYn tilojen tuomasta taloudellisesta riippuvuussuhteesta vapaata tahoa. Haluamme HYYssä keskityttävän ydinasioihin eli jäsenpalveluihin, jotta jäsenmaksuille saataisiin kunnolla vastinetta!
Edustajistoryhmänä olemme toisten ryhmien silmissä arvostettu ryhmä, joka toimii aktiivisesti HYYn eri toimielimissä. Kykenemme puoluepoliittiset raja-aidat ylittävään yhteistyöhön ja olemmekin HELP:in olemassaolon aikana toimineet kaikkien eri edustajistoryhmien kanssa yhteistyössä.
Etenkin talousasioissa meidän mielipiteitämme kuullaan ja arvostetaan. Vaikutamme mahdollisimman paljon jo valmisteluvaiheessa siihen, että HYYn taloudenhoito rakentuisi pitkäjänteisempään ja kokonaisvaltaisempaan suunnitteluun, kuin mihin se tähän mennessä on nojannut.
HELP on keskisuuri edustajistoryhmä. Suhteessa kaikista isoimpiin edustajistoryhmiin on ryhmämme vääntövoima kaikista riidanalaisimmissa kysymyksessä (esim. tila-asiat) rajallinen.
HELPin tavoitteita
HYYn talous tasapainoon
Vuoden 2010 kehysbudjetissa on laskennallisesti 800 000 euron budjettivaje. HYYn toimintatalouden kiinteät pysyvät menot ovat muutaman viime vuoden aikana paisuneet noin miljoonalla eurolla, kun tulopuoli on vastaavana aikana pysynyt muuttumattomana. Tilanteen korjaaminen vaatii pitkäjänteisesti harkittuja säästötoimenpiteitä, jottei muutaman vuoden sisään jouduta tekemään äkillisiä ja harkitsemattomia satojen tuhansien eurojen pikasäästöjä.
HYYn on asetettava vastuullisena ylioppilaskuntana tavoitteekseen tasapainotetun budjetin saavuttaminen mahdollisimman pian. Sitä ei saa kuitenkaan toteuttaa pelkästään jäsenmaksua nostamalla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jäsenpalveluiden osuus HYYn budjetista on jatkuvasti pienentynyt ja järjestöpalveluiden osuus puolestaan kasvanut. Vuoden 1998 tilinpäätöksen perusteella jäsenpalveluiden osuus HYYn budjetista oli 464 000 € (19,2 %) ja järjestöpalveluiden 942 000 € (38,9 %). Vastaavat luvut vuoden 2009 talousarvion perusteella: jäsenpalvelut 491 000 € (11,5 %) ja järjestöpalvelut 2 078 000 € (48,6 %). Säästöt on kohdistettava erityisesti järjestöpalvelumenoihin, jotka ylittävät yksiselitteisesti HYYn taloudellisen kantokyvyn.
Jäsenmaksulle vastinetta
Uuden yliopistolain myötä ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys kirjattiin toistaiseksi lakiin. Tämä asettaa HELPin mielestä erityisen suuren velvollisuuden kaikille ylioppilaskunnille antaa pakolliselle jäsenmaksulle oikeasti vastinetta. Jäsenyyden tuomien etujen kuuluisi olla niin houkuttelevia, että rivijäsen kuuluisi HYYhyn niiden perusteella myös silloin kun se ei olisi pakollista.
Näin ei tällä erää ole. HYYn mittavan omaisuuden tuotto (yksi maailman vauraimmista ylioppilaskunnista) käytetään tällä hetkellä lähinnä mm. erilaisiin tila-avustuksiin. Sinänsä HELP ei vastusta järjestöjen tukemista, vaan sitä, että niitä tuetaan enemmän kuin mihin HYYllä on varaa. Korostuneen tilatukemisen vuoksi moni järjestö näkeekin HYYn lähinnä tilapankkina. Jäsenistön oikeudenmukaisen kohtelun nimissä jäsenpalveluita pitäisi kehittää sekä kohdentaa edunvalvonnan resurssit nimenomaan opiskelijoita koskeviin asioihin.