Vierailu Lyyra-hankkeen rakennustyömaalla

HELPin puheenjohtajisto, HYY:n hallitusjäsenet sekä talouselinten edustajat osallistuivat viime torstaina järjestettyyn Ylva Business Schooliin, jossa käytiin läpi ylioppilaskuntamme kiinteistökonsernin Ylvan taloudellisia näkymiä. Talouskatsauksen ja kiinnostavien oheisluentojen lisäksi talouspaikoilla vaikuttavat HELPpiläiset pääsivät tutustumaan Ylvan Lyyra -rakennusprojektin työmaahan.

Kallion vanhojen virastotalojen tilalla on nykyään melkoinen monttu, mutta valmistuttuaan Lyyran on tarkoitus edustaa huippuluokkaisen vihreää ja vastuullista toimisto-, hotelli- ja liiketilakokonaisuutta Helsingin keskustassa.

Havainnekuva valmiista Lyyrasta:

lähde: Ylva, ylva.fi/kiinteistot/lyyra

Ylvalla on tekeillä muitakin kiinteistöprojekteja jo olemassaolevien liiketoiminta-alueiden (mm. Unicafe) lisäksi, mitkä toimivat suunnannäyttäjinä Helsingin keskustan kehittämisessä. Lyyra tuleekin olemaan yksi Ylvan huikeista kokonaisuuksista, jotka jatkossakin turvaavat ylioppilaskuntamme vakavaraisen talouden.

Ylioppilaskuntatehtävien kautta voi siis päästä vaikuttamaan hyvinkin suurissa ja merkittävissä projekteissa!