Tag Archives: pääsykokeet

Valintakoeuudistuksessa huomioitava alojen erityispiirteet

Valintakoeuudistuksessa huomioitava alojen erityispiirteet: pääsykoe sopii hakupainealoille

Yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista on työelämään siirtymisen nopeuttaminen. Tarkoitus on epäilemättä hyvä niin kansantaloudellisesti kuin yksilönkin näkökulmasta.

Yhdeksi toimenpiteeksi tavoitteeseen pääsemiseksi on kuitenkin nimetty valintakokeiden uudistaminen, ja opetus- ja kulttuuriministeriön tarkoituksena onkin saada korkeakoulut ”luopumaan pitkää valmentautumista vaativista pääsykokeista”. Käytännössä tavoitteena on tehdä opiskelijavalinnat korkeakouluihin jatkossa ylioppilastodistuksen avulla. Toimenpiteellä olisi erityisen suuri vaikutus hakupainealoille, kuten oikeus- ja lääketiede, joita myös HELPn taustajärjestöt edustavat. Hakukohteita yhdistää se, että niihin haetaan yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes opiskelupaikan ovet joko aukeavat tai hakija luovuttaa.

Hakupainealojen kannalta kaavailtu toimenpide on outo. Ensinnäkin on huomioitava, että esimerkiksi oikeustiedettä ei opeteta lukiossa lainkaan. Mikäli valintamenettely tapahtuisi jatkossa ylioppilastodistuksella, olisi vaarana, että alalle hakeutuisi ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostustaan ja motivaatiotaan selvittäneet käytännössä esimerkiksi pääsykokeen avulla. On järkevää valita alalle sellaisia ihmisiä, jotka ovat halukkaita ja kykeneviä suoriutumaan alan opinnoista ja suorittamaan tutkinnon loppuun.

Toisekseen todistusvalinta saisi aikaan sen, että hakupainealoille pääsisivät vain erinomaisen ylioppilastodistuksen saaneet. Hakurumba siirtyisi käytännössä ylioppilaskirjoituksiin, kun hakupainealoille haluavat korottaisivat ylioppilastodistuksensa arvosanoja kerta toisensa jälkeen. Kaikki eivät ole vielä lukioikäisinä heränneet opiskeluun, joten käytännössä ylioppilastodistuksen arvosanojen korottaminen olisi näille opiskelijoille kohtuuttoman iso urakka. Ei voi olla niin, että tulevaisuuden kannalta merkittävät päätökset tehdään jo 16-vuotiaana.

Tätä taustaa vasten pääsykoe on reiluin valintajärjestelmä myös alueellisen tasa-arvon näkökulmasta. Ylioppilaskokeessa menestyminen riippuu hyvin vahvasti lukion lähtötasosta eikä kaikissa kunnissa ei ole mahdollisuutta tarjota yhtä paljon opetusta ja valinnaisia kursseja.

Vaikka todistusvalinta sopii joillekin aloille hyvin, on pääsykoe kuitenkin hakupainealoilla järkevin ja reiluin tapa tehdä opiskelijavalinnat. Toivomme, että HYY pitää osaltaan asiaa esillä ja hahmottaa asiassa alojen erilaisuuden.

 

Helinä Teittinen

Kirjoittaja on HELPn edaattori ja järjestöaktiivi Pykälästä.