HELPin, Keskeisten, Kokoomuksen, Osakuntalaisen edustajistoryhmän ja Svenska Nationer och Ämnesföreningar yhteinen kannanotto 8.12.2023

Suomeksi:

HYYn edustajisto kokoontui eilen 7.12. päättämään tulevan vuoden talousarviosta. Ylioppilaskunta on historiallisen suuressa kriisissä. Samaan aikaan sattuneet sota, pandemia ja suuret rakennusprojektit ovat ajaneet ylioppilaskunnan syvään talousahdinkoon. Kuten kriisit yleensä, myös tämä vaatii yhtenäisyyttä. On kyettävä kompromisseihin ja kaikista tärkeintä on, että kaikki ovat samalla kartalla tilanteesta. Eilisessä edustajiston kokouksessa näin ei kuitenkaan valitettavasti ollut. 

 

Nopeasti edustajiston kokouksen alettua meille allekirjoittaneille tuli selväksi, että meitä ei kokouspaikalla tarvittu. Asiat oltiin päätetty ennen kokousta, meiltä kysymättä tai kuulematta. Kaikessa hiljaisuudessa laadittu uusi budjetti runnottiin läpi muutosesitys kerrallaan. Prosessin aikaisemmat vaiheet ja valiokuntavalmistelut oli puskettu tyystin sivuun. Tämä ei edusta meille niitä arvoja, joiden tulisi ylioppilaskunnan päätöksenteossa näkyä. Tämän vuoksi päätimme marssia kokouksen loppupuolella ulos.

 

Meille ylioppilaskunnan päätöksenteossa tärkeintä ovat avoimuus ja toimiva kommunikaatio. On täysin normaalia neuvotella ja sopia asioista ennen kokouksia, mutta tässä laajuudessa tehty sopu on ennenkuulumatonta. Mikäli esityksistä sovitaan etukäteen, on se tehtävä avoimin kortein ja muut kartalla pitäen. Monet edustajistotoimijat ovat tehneet vapaaehtoisesti pitkiä päiviä ja iltoja syksyn aikana löytääkseen keinoja saada ylioppilaskunnan talous terveelle pohjalle. Yhden, yli viisituntisen kokouksen aikana tämä työ heitettiin roskakoriin. Näiden viiden tunnin aikana istuimme kokoussalissa, vailla vaikutusmahdollisuuksia. Asiat oltiin jo päätetty meidän puolesta. Tätä on mahdotonta hyväksyä.

 

Haluamme kiittää hallitusta, pääsihteeriä ja ylioppilaskunnan puheenjohtajistoa hyvästä budjetin valmisteluprosessista ja asiallisesta käsittelystä edustajiston kokouksessa. Toivoimme, että onnistunut prosessi olisi saanut arvoisensa päätöksen.

 

Edustajistoryhmät:

HELP

Keskeiset

Kokoomus

Osakuntalainen edustajistoryhmä 

Svenska Nationer och Ämnesföreningar

 

På svenska:

HUS delegation sammanträdde igår den 7.12. för att besluta om nästa års budget. Studentkåren befinner sig i en historiskt stor kris. Samtidiga händelser som krig, pandemi och stora byggprojekt har fört studentkåren djupt in i ekonomiska svårigheter. Som med alla kriser krävs enhetlighet. Man måste kunna kompromissa, och det viktigaste av allt är att alla är på kartan om situationen. Tyvärr var detta inte fallet vid gårdagens delegationsmöte.

 

Snabbt efter att mötet hade börjat blev det tydligt för oss undertecknade att vi inte behövdes på mötesplatsen. Besluten hade fattats innan mötet, utan att vi blev tillfrågade eller hörda. Den nya, i tysthet utarbetade, budgeten kördes igenom ett ändringsförslag i taget. De tidigare stadierna och utskottsförberedelserna hade helt ignorerats. Detta representerar inte de värderingar som bör synas i beslutsfattandet för studentkåren. Därför beslutade vi att marschera ut ur mötet mot slutet.

 

För oss är öppenhet och fungerande kommunikation det viktigaste i studentkårens beslutsfattande. Det är helt normalt att förhandla och komma överens om saker före möten, men en överenskommelse av denna omfattning är utan motstycke. Om överenskommelser görs i förväg måste det göras öppet och alla måste vara informerade. Många delegater har frivilligt arbetat långa dagar och kvällar under hösten för att hitta sätt att få studentkårens ekonomi på en sund grund. Under ett enda, över fem timmar långt, möte slängdes allt detta arbete i sopkorgen. Under dessa fem timmar satt vi i mötessalen utan påverkningsmöjligheter. Besluten hade redan fattats å våra vägnar. Detta är omöjligt att acceptera.

 

Vi vill tacka styrelsen, generalsekreteraren och studentkårens ordförandegrupp för en bra budgetförberedande process och för att ärendet hanterades på ett korrekt sätt vid delegationsmötet. Vi hade hoppats att den lyckade processen skulle ha fått ett förtjänt slut.

 

Delegationsgrupper:

HELP

Keskeiset

Kokoomus

Osakunnat

Svenska Nationer och Ämnesföreningar

Miltä näyttää suljettujen seinien takana tehty demokratia?

Edustajiston tehtäviin kuuluu HYYn hallituksen jäsenistä päättäminen, ja edustajiston tehtävää on perinteisesti avustettu pitämällä marraskuussa edustajistoryhmien kesken hallitusneuvottelut, joissa jokainen ryhmä on päässyt vaikuttamaan tulevan vuoden kokoonpanoon ennalta sovittujen yhteisten pelisääntöjen puitteissa. Tänä vuonna hallituksenvalintaprosessia uudistettiin radikaalisti pelisääntöjen sisällön sekä neuvottelujen kulun osalta. Lopunviimein neuvotteluissa käveltiin yhdessä sovittujen neuvottelupelisääntöjen yli, vaikka kaikki ryhmät olivat niihin sitoutuneet.

 

Aikaisemmista vuosista poiketen neuvotteluissa haluttiin painottaa erityisesti hallituslaisten motivaatiota hallitustyöskentelyyn sekä kiinnostuneisuutta HYYn toimintaan, joita haluttiin vielä terävöittää hallitusehdokkaiden haastatteluilla. Jo pelisääntöneuvotteluissa pohdittiin, kuinka haastatteluilla saadaan niillä haluttu lisäarvo – ja ainakin tänä vuonna haastattelujen jälkeen kävi ilmi, että tavoitteesta jäätiin hyvin kauas. Haastatteluihin päästettiin mukaan hallituksenmuodostaja ehdoin, että hänellä on oikeus puhua, muttei äänestää. Loppukäänteessä on kyseenalaistettavaa aiempaan neuvottelukokonaisuuteen verraten, kuinka paljon hallituksenmuodostajan annettiin tai tulevaisuudessa annetaan vaikuttaa. 

 

Sekä pelisääntöneuvotteluissa että hallitusneuvotteluissa oli harmittavan huono neuvottelukulttuuri. Monet ryhmät esittivät vaatimuksia, liiemmin kuuntelematta muiden ehdotuksia ja haaskamaisesti hyödyntäen toisten ensikertalaisuutta. Pelisääntöneuvotteluissa monet ryhmät antoivat ymmärtää täysin erilaista kuvaa heidän tulevasta toiminnastaan, kuin mitä lopulta nähtiin. Hallitusneuvotteluiden ulkopuolella esiintyi ryhmien välistä sopimista, mikä on täysin vastaan avointa neuvottelukulttuuria ja demokraattisia arvoja. Tällainen sopiminen on tie huononevaan neuvottelukulttuuriin ryhmien menettäessä luottamuksen avoimiin prosesseihin sekä toistensa yhteistyöhaluun. Toisin sanoen voidaan todeta, että neuvottelut oli käyty jo ennen neuvotteluita.

 

Itse hallitusneuvotteluissa kohdattiin ensimmäinen epäkohta jo ennen neuvottelujen alkamista, sillä hallitusneuvottelijoiden haku ilmoitettiin hyvin lyhyellä aikataululla, eikä asiaa ei auttanut myöskään varsinaisten neuvotteluiden tiivis kulku. Haastatteluiden järjestely ei ollut toivottavan sujuvaa puhumattakaan niiden tavoitteesta: Osa hakijoista joutui odottelemaan haastattelupaikalla, kun heidät olisi voitu kutsua paikalle vasta myöhemmin. Jälkikäteen heräsi kysymys, miksi haastatteluihin oli edes varattu kaksi päivää ja korostettiin neuvottelua, kun lopulta kaikki tapahtui yhdessä illassa. Se kertoo jo itsessään jotain neuvotteluiden luonteesta ja painoarvosta todellisen valinnan suhteen. Tämä myös loi täysin epäreilun työskentelyaseman neuvottelijoille, sillä käytännössä he eivät voineet luottaa annettuihin aikataulun. Syvästi toivomme, että keneltäkään neuvottelijalta ei tämän takia jäänyt yksityiselämästään jotain pois – luulisi ylioppilaskunnan arvostavan myös tässä suhteessa omien toimijoidensa hyvinvointia ja jaksamista myöhäisillan päätöksenteon ja toisen varatun päivän käyttämisen suhteen. Lisäksi neuvotteluiden alussa oli epäselvää, kuka puheenjohtaa neuvotteluprosessia. Lopulta mukaan saatiin yksi HYY:n puheenjohtajista, onneksi ennen kuin tilanne kokonaan kärjistyi. Tulevaisuudessa kuitenkin pelisääntöihin tulee kirjata, kuka puheenjohtaa neuvotteluita, sillä selkeästikkään nykyisellä neuvottelukulttuurilla neuvottelut ei ryhmien välillä keskenään onnistu. 

 

Neuvotteluiden jälkeen heräsi kysymys neuvotteluiden lopputuloksesta ja osalta ryhmistä kuuluikin kommenttia, että neuvottelut menivät todella hyvin. Lopputulosta ei kuitenkaan ollut mistään löydettävissä ennen edustajiston kokousta. Onkin hyvin kyseenalaistettavaa, miksi muut ryhmät kehuvat itseään ja neuvotteluiden kulkua, kun jälkikäteen on selvinnyt ryhmämme kirjaimellisesti poistuneen neuvottelutilanteesta todettuaan muiden jo ennakkoon päättäneen hallituksen kokoonpanon, johon hakijamme ei mahtunut mukaan. Yhä on hieman epäselvää, miksi meidät heitettiin hallituksesta ulos. Tästä johtuen olemme pohtineet hallitusneuvotteluiden läpinäkyvyyttä, niin neuvottelijoille, että edustajistoryhmille. Uskomme, että suurin osa edustajistoryhmien jäsenistä on täysin tietämättömiä neuvotteluiden kulusta. 

 

Ei ole yhtään uutta, että ryhmämme on oppositiossa, itseasiassa olemme olleet siellä useammin kuin itse hallituksessa. Tänä vuonna kuitenkin kyseenalaistamme hallituksenmuodostuksen prosessia niin paljon, että oppositioon tippuminen jopa hieman satuttaa. Kokonaisuudessaan prosessin työstäminen aloitettiin aivan liian myöhään, mikä johti epäreilun tiukkaan aikatauluun. Aikataulu tuotti ongelmia useammalle ryhmälle. Lopputuloksen nähtyämme voidaan kyseenalaistaa koko haastattelujen tarkoitus. Tai oikeastaan, selkeästi niiden tarkoitus oli vain saada tekosyy tiputtaa ryhmä hallituksen ulkopuolelle. Muut ryhmät kokivat kuntamallin huonoksi ja pelisääntöneuvotteluissa toinen ryhmä toikin esille ongelman ihmisten motivoimisessa edarivaaleihin. Hallituspaikkojen saamista ollaan käytetty kikkana sekä äänestäjien että ehdokkaiden motivoimisessa. Jos suhteellisesti tarpeeksi monella edaattoripaikalla ei pääse edes hallitukseen, niin mietimme vain, minne tuo motivointiajatus katosi. 

 

HYYn säännöt eivät tunne hallitusneuvotteluja, vaan kyse on yhdessä sovitusta käytänteestä, vuodesta toiseen tarpeellisena pidetystä toimintakulttuurista. Yhteisillä sopimuksilla, käytänteillä ja perinteillä ei ole virkaa virallisten sääntöjen ja lakien edessä, mutta niin monen organisaation ja yhteiskunnan osa-alueen toiminta sakkaa täysin, jos näitä edellämainittuja fundamentteja ei haluta tai suostuta noudattamaan. Riippumatta siitä, mikä HYYn edustajiston kokoonpano on ryhmien suhteen, on ylioppilaskunnan toiminnan kannalta tärkeintä yhteistyö ja kyvykkyys kompromisseihin, ei jatkuva poteroituminen omiin ajatusmaailmoihin sekä toisten ideoiden sivuuttaminen oman agendan absoluuttisen toteuttamisen edellä. Ylioppilaskuntamme on jo jäsenmääränsä perusteella niin suuri, että edustajiston sekä ylioppilaskunnan hallituksen tulee pyrkiä konsensusratkaisuihin eikä hyppiä opportunistisiin polarisoiviin ratkaisuihin.

 

Mikäli muilla edustajistoryhmillä ei ole kunnioitusta neuvottelupelisääntöjen kokonaisvaltaiseen noudattamiseen, emme mekään jatkossa neuvottele sen mukaan. Säännönmukaisten neuvottelujen aikakausi voidaan siis nähdä loppuneeksi, jos muut näin päättävät. Lopuksi voinemme todeta, että vuonna 2016 olemme tehneet samanlaisen kannanoton. Silloisen kannanoton kirjoittaja Viitanen toteaakin “Hyvään hallintoon liittyy keskeisesti se, että hallinto näyttää myös ulospäin hyvältä ja korruptoitumattomalta. Täytyykin mainita, että tulevan hallituksen toiminta ei näytä todellakaan alkavan hyvän hallinnon vaatimalla tavalla.” Näillä sanoilla toivotamme ensi vuoden hallitukselle mukavia työhetkiä.

Edustajistoryhmä HELP

Puheenjohtaja Emmi Nikunen

Ensi vuodesta / Om nästa år

(på svenska nedan)

Pasted Graphic.png

Ensi vuodesta

Vuosi 2021 on ollut edustajistotoiminnan kannalta raskas. Linjapaperiprosessi on hallinnut lähes koko vuotta, korona on edelleen hankaloittanut tapahtumien sekä tilaisuuksien järjestämistä ja nyt vielä vuoden päätteeksi HELP jäi ilman HYYn hallituspaikkoja kauden 2022 osalta. Hallitusneuvottelut olivat haastavat eikä puheenjohtajahakijamme saanut taakseen riittävästi kannatusta muilta ryhmiltä, johtaen HELPin ulosjäämiseen hallituksesta ja efektiiviseen oppositiokauteen.

Nyt valittu hallitus on täynnä huikeita ihmisiä, jotka varmasti saavat ajettua ylioppilaskuntaa eteenpäin, mutta tästä kokonaisuudesta puuttuu sen yksi palanen, eli me. Edustuksellisuus ei tänä vuonna toteudu hallituksessa, vaikkakin kaikki ryhmät olivat neuvotteluissa samaa mieltä siitä, että edustuksellista hallitusmallia on syytä jatkaa. Oppositioon joutuminen on meille valitettavaa, mutta liikaa tätä ei kannata jäädä murehtimaan, sillä toiminnan on jatkuttava.

Pasted Graphic 1.png

Ensi vuonna HELPin tuleekin toimia vahvemmin yhdessä kuin koskaan, jotta voimme turvata opiskelijoiden edunvalvonnan sekä professioalojen äänen kuuluvuuden ylioppilaskunnassa. Tarve edunvalvonnan vahvistamiselle sekä toimintatalouden turvaamiselle on kasvanut valtavasti koronan myötä, jolloin meilläkin on kriittinen rooli HYYssä ensi vuonna. Vaikka vaikutusvaltamme yo-kunnan operatiivisessa johdossa jääkin ensi vuonna nollaan prosenttiin, voimme vaikuttaa edelleen tehokkaasti muiden väylien kautta. Yksin emme tule jäämään edustajistossa, valmistelevissa elimissä tai muissa vaikuttamisen paikoissa, vaan jatkamme yhteistyötämme muiden edustajistoryhmien kanssa.

Muutamia varovaisia kiinnostuksia varapuheenjohtajiksi onkin jo kuulunut, mutta avaan samalla haun kaikkiin muihinkin positioihin. Tarvitsemme ensi vuodelle seuraavia toimihenkilöitä kaikilta HELPin edustamilta kampuksilta: puheenjohtaja, varapuheenjohtajia, kokousten sihteeri, tiedottaja, rahastonhoitaja, vuosijuhlavastaava, vaalivastaavat, Ylvan hallintoneuvostoedustajat, talousjohtokunnan edustajat sekä valmisteluvaliokunnan edustajat. Kiinnostuksen johonkin positioon tai HELPin toimintaan yleisesti voi osoittaa seuraavan Formsin kautta: https://forms.gle/aJ5B1VQojmP5YBSZA. Toimijat valitaan virallisesti tammikuun alun järjestäytymiskokouksessa. Mikäli pesteistä taikka HELPin toiminnasta herää kysymyksiä, voi näistä olla yhteydessä allekirjoittaneeseen arttu.lahtiharju@helsinki.fi.

Lopuksi haluan vielä antaa koko ryhmämme puolesta erityiskiitokset tämän vuoden HYY-hallituslaisille Sallalle ja Tuomakselle, teitte erittäin arvokasta työtä hallituksessa tänä vuonna. Harmillista, että teille ei löytynyt tällä kertaa seuraajia ensi vuodelle jatkamaan työtänne.

 

Arttu Lahtiharju

Puheenjohtaja, Edustajistoryhmä HELP

 

Om nästa år

År 2021 har varit tungt när det kommer till delegationsarbetet. Linjepappersprocessen har dominerat nästan hela året, corona har fortsättningsvis försvårat ordnandet av evenemang och tillställningar och nu mot slutet av året blev HELP utan styrelsemedlemmar i HUS styrelse för år 2022. Styrelseförhandlingarna var utmanande. Vår ordförandekandidat fick inte tillräckligt med stöd från andra grupper, vilket ledde till att HELP lämnades utanför styrelsen och därmed sitter i oppositionen inkommande verksamhetsår.

Styrelsen som nu valts är full av fantastiska personer som utan tvekan kommer att vidareutveckla studentkåren. Denna helhet saknar ändå en bit, oss. Representativiteten inom styrelsen förverkligas inte i den nu valda styrelsen fastän samtliga grupper i styrelse förhandlingarna var eniga om att den representativa styrelsemodellen fortsättningsvis ska upprätthållas. Att vi hamnat i opposition är beklagligt för oss, men vi ska inte grubbla över det för verksamheten måste fortsätta.

Pasted Graphic 2.png

Nästa år bör HELP starkare än någonsin verka tillsammans så att vi kan försäkra att studenternas intressen och professionsbranschernas röst hörs i studentkåren. Behovet att förstärka intressebevakningsarbetet och värna om driftsekonomin har vuxit enormt i och med coronan – därför har även vi en kritisk roll i HUS inkommande verksamhetsår. Även om vårt inflytande i studentkårens operativa ledning under 2022 är noll kommer vi att påverka via andra kanaler. I delegationen, förberedande organ eller andra inflytelserika positioner kommer vi inte att lämnas ensamma, utan det samarbete vi drivit med andra delegationsgrupper kommer att fortsätta. 

Ett antal försiktiga intresseanmälningar till viceordförandeposterna har redan uttryckts åt undertecknad. Nu öppnar jag också anmälan till alla ytterligare poster. Följande poster för verksamhetsåret 2022 behöver fyllas med personer från alla campus där HELP är representerad: ordförande, vice ordförande, mötessekreterare, informatör, kassör, årsfestansvarig, representanter till Ylvas förvaltningsråd, representanter till  ekonomidirektionen och representanter till beredningsutskottet. Intresseanmälningar, vare sig de gäller en specifik post eller HELPs verksamhet överlag, kan uttryckas via följande formulär: https://forms.gle/aJ5B1VQojmP5YBSZA. Funktionärerna väljs officiellt under konstituerande mötet i början av januari. Eventuella frågor om HELP eller HELPs verksamhet kan riktas till undertecknad arttu.lahtiharju@helsinki.fi.

Slutligen vill jag å hela vår delegationsgrupps vägnar rikta ett särskilt tack till årets HUS-styrelsemedlemmar Salla och Tuomas – Ert arbete i styrelsen har varit väldigt värdefullt i år. Det är beklagligt att vi inte denna gång hittade några nya talanger som kunde fortsätta arbetet nästa år.

 

Arttu Lahtiharju

Ordförande, Delegationsgruppen HELP

 

Terveisiä Ylvan Business Schoolista

9.9. järjestettiin Hakaniemessä Ylva Business School -tilaisuus, jossa mukana oli myös muutama helpiläinen. Päivä sisälsi kouluttautumista erilaisten puheenvuorojen merkeissä. Business School aloitettiin käymällä läpi, mitä Ylvalle tällä hetkellä kuuluu.
Ylvan toimitusjohtaja Leea Tolvas (kesk.) ja HELPin TJK-edustajista Alexander ja Sanne.
Koronan jälkeisestä Helsingistä puhui SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta. Pohdimme mm. hieman sitä, voiko Helsingin ja muiden kaupunkien toiminta muuttua jollain tavoin pysyvästi koronan seurauksena esimerkiksi etätyöskentelyn lisäännyttyä.
Norenin strategiakonsultti Mikko Leskelä kertoi ihmistieteiden tärkeydestä strategiatyössä hyvien esimerkkien kautta. Moniammatillisuus ja luovien näkökulmien merkitys korostuu myös strategiapuolella.
Kaikenkaikkiaan päivä loi hyvän koosteen Ylvan nykytilanteesta ja lähitulevaisuudesta sekä herätteli ajatuksia koronan vaikutuksista yritysmaailmaan.
– talousjohtokuntalaiset Sanne ja Alexander

Vierailu Lyyra-hankkeen rakennustyömaalla

HELPin puheenjohtajisto, HYY:n hallitusjäsenet sekä talouselinten edustajat osallistuivat viime torstaina järjestettyyn Ylva Business Schooliin, jossa käytiin läpi ylioppilaskuntamme kiinteistökonsernin Ylvan taloudellisia näkymiä. Talouskatsauksen ja kiinnostavien oheisluentojen lisäksi talouspaikoilla vaikuttavat HELPpiläiset pääsivät tutustumaan Ylvan Lyyra -rakennusprojektin työmaahan.

Kallion vanhojen virastotalojen tilalla on nykyään melkoinen monttu, mutta valmistuttuaan Lyyran on tarkoitus edustaa huippuluokkaisen vihreää ja vastuullista toimisto-, hotelli- ja liiketilakokonaisuutta Helsingin keskustassa.

Havainnekuva valmiista Lyyrasta:

lähde: Ylva, ylva.fi/kiinteistot/lyyra

Ylvalla on tekeillä muitakin kiinteistöprojekteja jo olemassaolevien liiketoiminta-alueiden (mm. Unicafe) lisäksi, mitkä toimivat suunnannäyttäjinä Helsingin keskustan kehittämisessä. Lyyra tuleekin olemaan yksi Ylvan huikeista kokonaisuuksista, jotka jatkossakin turvaavat ylioppilaskuntamme vakavaraisen talouden.

Ylioppilaskuntatehtävien kautta voi siis päästä vaikuttamaan hyvinkin suurissa ja merkittävissä projekteissa!

Tervetuloa uudet fuksit! / Välkomna de nya gulisarna!

PÅ SVENSKA SE NEDAN

Hei kaikki uudet professioalojen fuksit! Edustajistoryhmä HELP onnittelee teitä mahtavasta opiskelupaikasta Helsingin yliopistolla. Mutta mikä tämä HELP oikein on?

Edustajistoryhmä HELP on puoluepoliittisesti sitoutumaton ainejärjestötaustainen ryhmä HYYn eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa. Ylioppilaskunta saattaa tuntua melko kaukaiselta organisaatiolta lääketieteiden, oikeustieteen ja farmasian opiskelijoille, mutta HELP pyrkii tuomaan sitä helpommin lähestyttäväksi.

HELPin taustalla vaikuttavatkin HLKS, EKY, LKS, YFK, Pykälä, Codex ja Justus, jotka kaikki ovat professioalojen ainejärjestöjä. Eli sinäkin olet nyt myös helppiläinen!

HELP pyrkii tuomaan professioalojen opiskelijoiden äänen kuuluviin HYYn edustajistossa sekä tietenkin myös muualla ylioppilaskunnassa tekemällä edunvalvontatyötä kaikkien hyväksi. Edustajistoryhmä HELP perinteisesti ajaa opiskelijakeskeisyyttä HYYn edunvalvonnassa yleispoliittisuuden sijaan. HELPin mielestä HYYn rahoja tulisi käyttää niin, että mahdollisimman moni opiskelija hyötyisi jäsenpalveluista, sillä kaikki opiskelijat kuitenkin maksavat jäsenmaksun. Sen lisäksi kaikkien kampuksien monipuolinen huomioiminen HYYn toiminnassa on HELPille tärkeä teema, koska monien professioalojen opiskelu tapahtuu keskustakampuksen ulkopuolella. 

Edunvalvonnan ja vaikuttamisen lisäksi HELP järjestää monenlaisia tapahtumia, kuten poikkitieteellisiä bileitä ja aloihimme liittyviä seminaareja asiantuntijapuhujineen. HELPin toimintaan kannattaa siis lähteä mukaan juuri sen takia, että silloin tutustut opiskelijoihin myös muilta tieteenaloilta! Sen lisäksi pääset oppimaan paljon vaikuttamisesta ja poliittisesta päätöksenteosta. Pääset myös vaikuttamaan siihen, millainen meidän kaikkien yhteinen ylioppilaskuntamme on ja mihin sinun jäsenmaksusi käytetään. HELPin toimintaan pystyy lähtemään mukaan milloin vain, kuka vain!

Lisäksi pari sanaa edustajistosta: HYYn edustajisto on 60-henkinen elin, joka käyttää ylintä päätösvaltaa HYYssä. Sen edaattorit eli opiskelijaedustajat valitaan kahden vuoden välein vaaleilla, jotka järjestetään seuraavan kerran syksyllä 2022. Edustajisto päättää esimerkiksi HYYn poliittisista linjoista sekä HYYn budjetista. Myös HYYn edustajistosta saatava kokemus on myös erittäin hyödyllistä professioalojen opiskelijoille, sillä meidän työhömme kuuluu myös paljon hallinnollista puolta. Edustajistossa toimiessa oppii myös esiintymistaitoja ja perustelemaan kantansa sekä tietenkin myös vakuuttamaan muut omalle puolelleen. Sen lisäksi se tarjoaa myös aivan erilaisen kokemuksen yliopistosta, kun tutustuu opiskelijoihin laajasti monilta eri oppialoilta.

Jos kiinnostuit tai haluat kuulla lisää, seuraa meitä somessa ja tule ihmeessä HELPin uusien iltaan, joka järjestetään jossain vaiheessa syksyllä. Siellä kuulet tarkemmin, mitä kaikkea ylioppilaskunnassa voikaan päästä tekemään ja mitä kaikkea siinä oppii. Pääset samalla tutustumaan muihin professioalojen opiskelijoihin. HELP ja HYY tarjoavat todella paljon loistavia mahdollisuuksia. Älä missaa sitä kaikkea vaan lähde mukaan toimintaan!

IG: edustajistoryhmahelp   ︳ FB: Edustajistoryhmä HELP  ︳ nettisivut: helphyy.fi

//

Hej alla nya gulisar!  Delegationsgruppen HELP gratulerar er alla för studieplatsen vid Helsingfors universitet och önskar er varmt välkomna till universitetsgemenskapen. Men vad är HELP?

HELP är en partipolitiskt obunden delegationsgrupp som verkar inom delegationen för studentkåren vid Helsingfors universitet (HUS). Speciellt för juridiska, medicinska och farmaceutiska studenter, kan studentkåren verka avlägsen speciellt i början av studierna, och därför finns HELP till för att göra HUS och delegationsärenden mer lättillnärmliga.

Medlemmar i HELP är förutom de juridiska ämnes- och fakultetsföreningarna Codex, Pykälä och Justus, även Lääketieteen kandidaattiseura, Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys, Hammaslääketieteen kandidaattiseura och Yliopiston farmasiakunta. HELP representerar dessa s.k. professionsbranscher i HUS delegation och nu när du blivit beviljad en studieplats på juridiska fakulteten är även du medlem i HELP!

Målet för HELPs verksamhet är att få professionsbranschernas röst hörd i HUS delegation som är det högsta beslutsfattande organet i studentkåren. Utöver detta arbetar HELP med intressebevakning för att förbättra studievardagen både för den enskilda studenten och för våra medlemsföreningar. Traditionellt har detta inneburit att fokus i HUS verksamhet enligt HELP ska ligga på ärenden som faktiskt berör studenternas vardag och som förbättrar livet som studerande. Som exempel kan nämnas stödet för den rättshjälp juris studenternas föreningar Pykälä och Codex erbjuder, samt mängden och fördelningen av HUS lokaler för föreningar som saknar egen klubblokal. HELP är också en tvåspråkig delegationsgrupp som speciellt under det pågående året aktivt fört fram vikten av att svenskspråkigas rättigheter uppfylls inom studentkåren och universitetet.

Utöver högskolepolitik och intressebevakning ordnar HELP även evenemang, bland annat tvärvetenskapliga sitser och fester, som alla medlemmar är välkomna till. Genom att bli aktiv i HELP träffar du likasinnade studenter från olika fakulteter och studieinriktningar, vilket också är en av de bästa orsakerna att bli aktiv i HELP. Tröskeln att vara med är låg och gruppmöten är öppna för alla medlemmar; man behöver alltså inte vara rädd för att måsta ha en officiell post för att få vara med och påverka. 

Avslutningsvis ännu ett par ord om delegationen. HUS delegation består av 60 delegater som tillsammans innehar den högsta beslutsfattande makten inom studentkåren. Delegaterna väljs i demokratiska delegationsval för en mandatperiod på två år. Följande val äger rum på hösten 2022. Delegationen fattar bland annat belut om studentkårens politiska linjedragningar och om budgeten. Aktivitet inom delegationen ger inblick i politiskt beslutsfattande och ger goda möjligheter att öva på att förhandla och kompromissa. Kombinerat med behovet att kunna motivera sin åsikt och övertala andra ger delegationsarbetet en annorlunda upplevelse för studenter, en upplevelse som kanske mer sällan fås i ämnesstudierna. 

Ifall du känner dig intresserad och vill veta mer lönar det sig att följa HELP på sociala medier där vi informerar om gulisprogrammet som ordnas senare på hösten. På våra sociala medier hittas även mer information om vårt dagliga arbete i delegationen och om vad vi HELP-aktiva gör. HELP och HUS har en hel del att erbjuda och hela HELPs presidium hoppas se många nya gulisar på våra evenemang i höst!

IG: edustajistoryhmahelp   ︳ FB: Edustajistoryhmä HELP  ︳ webbplats: helphyy.fi

Elämää edustajistossa / Livet i delegationen

PÅ SVENSKA SE NEDAN

Tässä tärkeimmät päätökset kuluneen alkuvuoden 2021 HYYn edustajiston kokouksista!

 

HYYE 1/21 28.1.

Omistajastrategian hyväksyminen: Ylvan toimintaa ohjaava Omstra koki suurimman päivityksensä sitten vuoden 2014. Ylvan hallintoneuvosto, työvaliokunta ja muut osallistetut tahot työstivät päivitystä ahkerasti läpi viime syksyn, ja lopputuloksena on selkeämmän vision ja mission dokumentti. Oleellisia muutoksia omstrassa ovat selkeämpi linkitys HYYn arvoihin ja myös KTS:ään, hallinto-ohjesäännön vaatimusten parempi huomiointi sekä vastuullisuusnäkökulman ajantasaistaminen ja korostaminen. Liiketoiminta-alueessa huomioidaan paremmin vastuullisuuden lisäksi suurhankkeet, likviditeettiä painottava sijoitusliiketoiminta sekä matkailu- ja ravintolatoiminta hostellitoiminnan loputtua. Omistajalle tärkeä kirjaus on voitonjaon perustana jatkossa toimiva operatiivinen kassavirta toteutuneen nettotuloksen sijaan, ja myös omavaraisuusasteen toimenpiteitä tarkennettiin. Kiitos omstran päivityksessä mukana olleille!

Linjapaperin lähetekeskustelu: Vuonna 2017 lukuisista linjaavista dokumenteista koostettu lipa pääsee tänä vuonna päivitykseen. Päivitysprosessissa HYYn toimintaa ja poliittisia linjoja suuntaavaa dokumenttia tullaan todennäköisesti työstämään ryhmien ja asiantuntijoiden kommenttien lisäksi erillisessä valmistelutyöryhmässä. Lähetekeskustelussa ryhmät saivat ilmaista mielipiteensä niin linjapaperin sisällöstä kuin toiveista päivitysprosessia koskien. Monissa puheenvuoroissa korostui jäsenistön ja erityisesti edustajiston osallistamisen tärkeys, sekä valmistelutyöryhmän sisäiset äänestykset jouduttamaan edustuksellista päätöksentekoa. Lipan eri osiin keskittyvien sektorien työn on määrä alkaa helmikuussa, jonka jälkeen valmistelutyöryhmä kokoaa kaiken yhteen ja lipa lähtee kesän ajaksi ryhmille kommenttikierrokselle. Kommenttien läpikäyynin ja syksyn asiantuntijatyöstön jälkeen hallituksen muodostama pohja esitellään ryhmille, ja edustajiston on määrä päättää lipasta lokakuun edarissa. Lipa tulee siis olemaan yksi tämän vuoden tärkeimmistä edariasioista! 

 

HYYE 2/21 25.2.

Toimintasuunnitelman esittely: HYY:n hallitus esitteli edarille ylioppilaskunnan tulevan vuoden toiminnan konkretisointiin ja toteutustapoihin pureutuva suunnitelman. Toimintasuunnitelman osiot ovat Opiskelijoiden puolesta myös poikkeusaikana, Mielenterveys etusijalle, Merkityksellinen ja yhdenvertainen jäsenyys, Vapaaehtoiset yhteisön rakentajina sekä Jatkuvasti parempi työyhteisö. Poikkeusajan edunvalvonta painottuu opetuksen saavutettavuuteen ja opintojen joustavuuteen korona-aikana sekä sen jälkeen, esimerkiksi edistämällä luentotallenteiden laajamittaista käyttöönottoa ja huolehtimalla kurssien työmäärän sopivuudesta etäopiskeluun. Edunvalvonta liittyy myös burnout-kulttuurista siirtymistä kohti hyvinvoivaa opiskelijayhteisöä, myös kuntavaalien yhteydessä tehtävällä vaikuttamisella. Jaksamiseen ja kiittämiseen kiinnitetään huomiota niin järjestötoimijoiden kuin henkilöstönkin suuntaan. Jäsenyyteen liittyen on tuloillaan kaksi laajempaa kyselyä, joiden pohjalta jäsenpalveluja pyritään parantamaan, ja HYY:n palveluista saavutettava viestiminen nousi myös keskeiseksi toimenpiteeksi.

KTS:n hyväksyminen: Vuosia 2021-2024 koskeva Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma saatiin hyväksyttyä illan päätteeksi monipuolisen ja rakentavan keskustelun jälkeen. Pinnalla puheenvuoroissa olivat muun muassa ylioppilaskunnan työn ja henkilöstön suhde, tilojen käyttö ja esteettömyys, Ylioppilaslehti sekä jäsenyyden tulevaisuus ja palvelutarjonnan kustannustehokas kehittäminen. Tärkeimmät KTS:n päivitykset liittyvätkin keskustoimiston työtä ja henkilöstöresursseja koskevaan selvitykseen, järjestötilojen laajentamiseen Viikin kampukselle tilajakoon 2023 mennessä, Uuden Ylioppilastalon hissiprojektin edistämiseen, fyysisen opiskelijakortin tulevaisuuden varmistamiseen sekä ylioppilaskunnan historiikin 7. osan valmisteluun. Lisäksi dokumentin loppuun kirjattiin, että ”[y]lioppilaskunnan budjettia aletaan tarkastelemaan kriittisesti sen varalta, että automaatiojäsenyys poistuu ennen vuotta 2025”. Tärkeä talousvaikutus on myös edelleen KTS:ssa mukana olevalla Jäsenmaksuton HYY 2025 -tavoitteella ja Ylvan tuloutuksen nostolla tätä varten. 

 

HYYE 3/21 25.3.

Hyväksyttiin paljon edellisen toimintavuoden asioita: Merkittiin tiedoksi ylioppilaskunnan vuoden 2020 toimintakertomus ja talouskertomus. Käsiteltiin hyväksytysti hallintoneuvoston lausunto Ylvan tilinpäätöksestä, konsernipäätöksestä sekä hallituksen ja toimitusjohtajan vastuuvapauksista vuodelta 2020. Vahvistettiin vuoden 2020 ylioppilaskunnan tilinpäätös sekä kiinteistötalouden tilinpäätös, ja myönnettiin vastuuvapaudet vuoden 2020 ylioppilaskunnan hallitukselle ja muille tilivelvollisille. 

Käytiin lähetekeskustelu hallinto-ohjesäännön päivityksestä. Uutena kohtana ohjesääntöön kirjattaneen Edari-PJ:n asema, jotta tämän vielä epävirallisen toimielimen rooli selkeytyisi. Lisäksi haluttaisiin luopua VVK:n henkilökohtaisten varajäsenten nimeämisestä. Sähköisestä kokoustamisesta luodaan säännökset vastaamaan nykytilaa. Myös Ylvan osalta kirjauksia päivitetään ajantasaisiksi. Pääsihteerin toimeenkuvasta nousi eniten keskustelua, eli halutaanko työsuhteen olevan jatkossakin määräaikainen vai vakituinen, kuten useimmissa ylioppilaskunnissa. Monet ryhmät olivat vakinaistamisen puolesta, toisin kuin HELP, mutta tästä keskusteltaneen vielä prosessin aikana. Muutosten tarkka valmistelu tapahtuu kevään aikana, ja uudistettu hallinto-ohjesääntö tulee edustajiston päätettäväksi seuraavaan edariin.

Päätettävänä ollut lisätalousarvio pöydättiin, sillä Domus Gaudeumin yllätyksellisistä avainjärjestelmän uudistamisen kuluista vaadittiin tarkennettua selvitystä edustajiston tarkasteltavaksi. Lisätalousarviossa mukana ovat myös lisääntyneeseen tulkkaustarpeeseen, sähköisen vaalijärjestelmän uudistamiseen sekä Alina-salin valaistuksen uusimiseen ja Kattosauna Sivistyksen pintaremonttiin varatut summat.

Lisäksi kyselytunnilla hallitukselta tiedusteltiin ylioppilaskunnan tilannetta suhteessa SYL:in jäsenaloitteeseen Frankista irtautumisesta. Hyyssä kartoitetaan opiskelijakorttitilannetta myöhemmin keväällä, mutta vielä ei virallisia prosesseja ole käynnissä. SYLissä puolestaan kartoitetaan uusia omistajia Frankille ja koitetaan hoitaa omia omistuksia tasapainoisesti.

//

HYYE 1/21 28.1.

Godkännande av ägarstrategin: Omstra (ägarstrategin) som styr ylvas verksamhet har genomgått sin största uppdatering sedan 2014. Ylvas förvaltningsråd, arbetsutskottet och andra delaktiga parter arbetade flitigt med uppdateringsarbetet i höstas och slutresultatet blev en klarare vision och ett tydligare dokument. Relevanta förändringar i Omstra är en klarare länk till HUS värderingar och HUS ekonomiplan på medellång, större beaktande av förvaltningsreglementets krav, samt uppdateringen och framhävningen av hållbaretsfrågor. I området för affärsverksamheten beaktas förutom hållbarhetsfrågor även storprojekten, placeringsverksamhet som betonar likviditet, samt turism- och restaurangverksamheten då hostelverksamheten upphört. En för ägaren viktig punkt är att grunden för vinstutdelning i fortsättningen är det operativa kassaflödet istället för nettoresultatet. Även självförsörjningsgraden preciserades. Tack till alla som varit med i uppdateringsarbetet!

Remissdebatt om linjepappret: År 2017 sammanställdes linjepappret utgående från ett flertal styrdokument och i år är det dags för uppdatering. Inom uppdateringsprocessen kommer dokumentet som styr HUS verksamhet och politiska linjedragningar antagligen att tillhandahållas av en separat beredningsgrupp i tillskott till gruppernas och sakkunnigas utlåtanden. Under remissdebatten fick grupperna yttra sina åsikter både om själva linjepapprets innehåll och om önskemål gällande uppdateringsprocessen. I många anföranden betonades vikten av att involvera medlemmarna och speciellt delegationen, samt beredningsgruppens möjlighet att rösta internt för att försnabba representativa beslutsfattandet. Arbetet i de olika sektorerna som ansvarar för vissa delar av linjepappret ska börja i februari, varefter beredningsgruppen sammanställer helheten som sedan skickas på kommentarsrunda till grupperna över sommaren. Efter att kommentarerna gåtts igenom och sakkunigarbetet är klart presenteras förslaget, som styrelsen utarbetat, till grupperna. Delegationen ska enligt tidtabellen fatta beslut om linjepappret under delegationsmötet i oktober. Linjepappret kommer alltså att vara ett av de viktigaste ärendena i delegationen i år!

 

HYYE 2/21 25.2.

Presentation av verksamhetsplanen: HUS:s styrelse presenterade en plan för konkretiseringen och genomförandet av studentkårens verksamhet för det kommande året. Kapitlen i verksamhetssplanen är: för studenternas rääven under undantagstiden, mental hälsa som prioritet, ett meningsfullt och jämlikt medlemskap, frivilliga som gemenskapsbyggare, och en alltjämt bättre arbetsgemensakp. Intressebevakningen i undantagstider fokuserar på tillgängligheten till undervisning och flexibiliteten i studierna under och efter Korona-perioden, till exempel genom att främja en storskalig introduktion av föreläsningsinspelningar och se till att kursernas arbetsbelastning är lämplig för distansundervisning. Intressebevakningen berör också övergången från en burnout-kultur till en välmående studentgemenskap, bland annat genom påverkningsarbete som görs i samband med kommunalvalet. Uppmärksamhet ägnas åt orkande och åt att tacka både föreningsaktiva och personalen. Gällande medlemskapet förbereds två bredare undersökningar, utifrån vilka målet är att förbättra medlemstjänsterna. Kommunikationen om och som fås av HUS:s tjänster blev också en nyckelåtgärd.

Godkännande av ekonomiplanen på medellång sikt: Ekonomiplanen på meddellång sikt, som berör åren 2021 – 2024, godkändes efter mångsidig och konstruktiv diskussion. teman i de anföranden som hölls var bland annat förhållandet mellan stdentkårens arbete och antalet anställda, användningen av utrymmen och tillgänglighet, Studentbladet, samt medlemskapets framtid och en kostnadseffektiv utveckling av tänstutbudet. De viktigaste uppdateringarna i ekonomiplanen gäller utredningen om centralkansliets arbete och personalresurser, utvidgandet av föreningsutrymmen vid campuset i Vik tills fördelningen 2023, befrämjandet av nya studenthusets hissprojekt, försäkrandet av det fysiska studiekortets framtid, samt förberedandet av 7. delen av studentkårens historik. Utöver detta skervs följande in i slutet av dokumentet: “”Studentkårens budget kommer att granskas kritiskt i fall av att obligatoriska medlemskapet upphör före 2025”. En viktig ekonomisk verkan har likaså “Ett avgiftsfritt HUS 2025 -målet och ökade utdelnigar ur Ylva för detta ändamål, som fortfarande finns med i ekonomiplanen på medellång sikt. 

 

HYYE 3/21 25.3.

Många ärenden som gäller föregående verksamhetsår godkändes: Studentkårens årsberättelse och ekonomiberättelsen för verksamhetsåret 2020 presenterades och godkändes. Ylvas förvaltningsråds utlåtande om det fastställda bokslutet och koncernbokslutet för Ylva, samt ansvarsfriheten som beviljats Ylvas styrelse och VD behandlades. Studentkårens bokslut för verksamhetsåret 2020 godkändes och styrelsen 2020 beviljades ansvarsfrihet.

En remissdebatt om uppdateringen av förvaltningsreglementet:  Som ny punkt i reglementet kommer antagligen att införas Edari-PJ:s (inofficiellt organ som består av delegationsgruppernas ordförande och vice ordföranden) ställning för att klargöra organets roll. Ytterligare önskar delegationen frångå från att utnämna personliga suppleanter för medlemmarna i beredningsutskottet. Bestämmelser om distansmöten skrivs in i reglementet för att möta dagens behov. Gällande Ylva uppdateras innehållet att motsvara nuläget. Mest diskussion väckte generalsekreterarens uppgiftsbeskrivning, dvs. om anställningen ska göras på viss tid eller tills vidare som i de flesta studentkårer. Många grupper stödde förslaget att övergå till avtal tills vidare, i motsats till HELP, men diskussionen om detta kommer högst antagligen att fortsätta under uppdateringsprocessens gång. Den detaljerade förberedningen av ändringarna äger rum under våren och det uppdaterade förvaltningsreglementet kommer till behandling på följande delemöte.

Tilläggsbudgetförslaget som skulle beslutas om bordlades eftersom en utförligare utredning om de oförväntade extra kostnader som uppdateringen av Domus Gaudeums nyckelsystem medfört krävdes av delegationen. I tilläggsbudgetförslaget ingår också de medel som reserverats för utförligare tolkningstjänster, förnyandet av elektroniska röstningssystemet samt uppdateringen av Alina-salens belysning och Takbastu Sivistys renovering.

Under frågetimmen frågades styrelsen om studentkårens läge gällande Finlands studentkårers förbunds medlemsförslag om att lösgöra sig från Frank. Inom HUS kartläggs studiekortsärenden senare i vår, men ingen officiell process har inletts. I Finlands studentkårers förbund kartlägger man däremot nya ägare för Frank och försöker förvalta de egna innehaven balanserat.

Mitä kuuluu ylioppilaskunnan pakkojäsenyydelle?

Yliopistolain mukaan jokaisen opintoja suorittavan on kuuluttava ylioppilaskuntaan. Lukuvuosi-ilmoittautumisen yhteydessä tulee maksettavaksi pakollinen ylioppilaskunnan jäsenmaksu, eikä jäsenmaksuja ole herunut ylioppilaskunnalta takaisin eroa ylioppilaskunnasta anoessa. Automaatiojäsenyydeksi nykyistä jäsenjärjestelmää ei kuitenkaan haluta tituleerattavan, koska pakkojäsenyys kriittisesti rajoittaa perustuslaillista oikeutta olla kuulumatta johonkin yhdistykseen. Ei liene yllätys, että HELP on seurannut ylioppilaskuntien keskustelua automaatiojäsenyydestä, ja samalla tilannetta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa.

HYYssä pakkojäsenyyteen herättiin suuremmassa mittakaavassa vuoden 2020 lopussa, edustajistovaalien alla. Vaalikoneeseen syötettävä mielipide pakkojäsenyyden tilasta erotteli edaattorikandidaatteja ja toi ryhmien vaaliohjelmiin linjauksia, useimmiten pakkojäsenyyden poistamisen puolesta. Viimeaikaisissa uuden edustajistokauden kokouksissa onkin ollut paljon puhetta pakkojäsenyyden tunnustamisesta ja haastavuuden tunnistamisesta: aihe on ollut pinnalla niin ylioppilaskunnan talousarvion, linjapaperin, Ylvan omistajastrategian sekä viimeksi keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman (KTS) hyväksymisen yhteydessä.

Pian julkaistava OKM:n selvitys yliopistolain uudistamistarpeesta ratkaissee, miten ylioppilaskuntien pakkojäsenyydelle käy. Oletettavaa on, että pakkojäsenyyksiä lähdetään purkamaan, sillä perustuslakivaliokunta on aikaisemmassa lausunnossaan todennut, että ilman terveyspalvelujen tuottamista YTHS-uudistuksen jälkeen automaatiojäsenyys on heikolla juridisella pohjalla. Suurin isku pakkojäsenyyttä vastaan lienee kuitenkin tullut jo vuonna 2014, kun perustuslakivaliokunta lausunnossaan (PeVL 24/2014) totesi, että pakkojäsenyys ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin olisi ristiriidassa perustuslaissa turvatun negatiivisen yhdistymisvapauden kanssa. Yliopisto-opiskelijat eivät siis ole yhdenvertaisessa asemassa muihin korkeakoulu-opiskelijoihin verrattuna, mikä on kovin merkillinen tilanne.

Taloudelliselta kannalta tarkasteltuna HYYllä on kuitenkin varsin hyvä tilanne, mikäli pakkojäsenyys poistuu ja yhä useampi päättää jättää liittymättä ylioppilaskuntaan: käyttörahaston puskurivarat ovat turvaamassa mahdollista jäsenmaksutuottojen katoa, ja Ylvalta tulouttamalla voidaan saada lisäapua tasapainotteluun jatkuvan toiminnan rahoituksessa. Lisäksi edustajiston kokouksessa 2/21 KTS:aan kirjattiin poikkeustilanteiden alle, että ”[y]lioppilaskunnan budjettia aletaan tarkastelemaan kriittisesti sen varalta, että automaatiojäsenyys poistuu ennen vuotta 2025”. Varautuminen pakkojäsenyyden poistumiseen alkaa.

Varakkaana ylioppilaskuntana HYY selvinnee siis eteenpäin, mutta millaista toimintaa väheneville jäsenille kannattaisi tuottaa? HYYssä jäsenyyden tulevaisuus onkin vahvasti kytköksissä Jäsenmaksuton HYY 2025 -tavoitteeseen, eli siis pakollisesta jäsenmaksusta luopumiseen. Jäsenpakoa ehkäisisi myös palvelutarjonnan kustannustehokas kehittäminen, mitä onneksi ollaan tulevana vuonna toteuttamassa kahden eri jäsenkyselyn perusteella. HELPin vaalisloganeitakin mukaillen nyt täytyy pitää huolta, että jäsenyys on yksittäiselle jäsenelle merkittävä ja että opiskelijoiden varat myös kohdistuvat opiskelijoille, oli kyse sitten laajasta ja vaikuttavasta edunvalvonnasta tai suorista palveluetuuksista.

 

Puheenjohtajalta: HELP ei taantunut koronan alla

Poikkeuksellisista ajoista huolimatta HELPin vuosi oli toimintaa täynnä. Väistynyt puheenjohtaja Henri Kaarakainen kertaa viime vuoden tapahtumia.

Vuosi 2020 jää historiaan. Kuka olisi vuoden alussa osannut ennustaa, että maaliskuusta alkaen koko yhteiskunta ja sitä myöten myös opiskelijat ja ylioppilaskunta eläisivät loppuvuoden videoyhteyden varassa? Opiskelijoiden riemut vuosijuhlista vappuun siirtyivät virtuaaliseen formaattiin ilman tietoa siitä, milloin normaali elämä taas alkaisi. Vaikka epävarmuuden verho alkaa vuoden 2021 puolella jo hälventyä, virtuaalitodellisuus hallitsee arkeamme vielä hyvän tovin.

Onneksi kulunut vuosi ei kuitenkaan ollut HELPille pelkkää pandemiaa – päinvastoin siihen kuului monia hienoja hetkiä, joita on syytä vielä tässä muistella. Edustajistoryhmämme tiimi aloitti toimintansa tehokkaasti heti vuoden alussa, ja vielä tammikuun ja helmikuun edustajiston kokouksiin pääsimme valmistautumaan kasvokkain yhteisen kokouspöydän äärellä. Tiimimme sai myös vahvistusta, kun ruotsinkielisten oikeustieteen opiskelijoiden Codex liittyi taustajärjestöksemme – hjärtligt välkommen! Tämä takasi sen, että asemamme professioalojen etujen puolustajana vahvistui entisestään.

Mitä olisi myöskään ollut alkuvuosi ilman upeampaakin upeampia vuosijuhlia, joilla juhlistettiin HELPin 29-vuotista taivalta! Pykälän kerhotiloissa pidetyt juhlat olivat hieno tilaisuus tuoda taustajärjestöjemme edustajat, alumnimme sekä kollegamme muista edustajistoryhmistä yhteisen pöydän ääreen juhlistamaan kertyneitä vuosiamme. Esitänkin vielä (todennäköisesti moneen kertaan kuullut) kiitokseni vuosijuhlamestareillemme Johannalle, Riikalle ja Cristalle, jotka hoitivat homman kotiin rautaisella ammattitaidolla.

 

HELPin hallituslaiset Sakari ja Sammy, varapuheenjohtaja Anniina sekä allekirjoittanut ehtivät edustaa vuoden alussa myös YFK:n vujuilla, ennen kuin koronarajoitukset astuivat voimaan.

 

Ja maaliskuussa se sitten iski. Myös HELP siirsi kaiken muun opiskelijatoiminnan tavoin ryhmäkokouksensa etämuotoon. Samalla jatkui etänä myös HELPin ry-hankkeen valmisteleminen: syksyyn mennessä hankkeen valmistelu jäi tauolle, kun tulevat edustajistovaalit täyttivät HELP-aktiivien kalenterit. Ehkäpä tulevana vuonna saamme jo ihastella tuliterää HELP ry:tä!

HELPin toimintavuoden todelliseksi huipentumaksi osoittautuivatkin lopulta lokakuun ja marraskuun taitteessa järjestetyt ylioppilaskunnan edustajistovaalit. Edustajistoryhmämme teki vaaleissa historiaa: yhteensä 1659 äänellä kasvatimme paikkamääräämme yhteensä kolmella edustajistonpaikalla. Lopputuloksena oli edustajistoryhmämme paras vaalitulos ja yhteensä 12 edustajanpaikkaa. Vaalimenestys tarkoittaa sitä, että tulevalla edustajistokaudella jaamme edustajistoryhmän suurimman edustajistoryhmän tittelin. Ennen kaikkea vaalitulos tarkoittaa sitä, että pääsemme tekemään tärkeää edunvalvontatyötämme entistä suuremmalla opiskelijoiden tuella.

Hieno vaalituloksemme ei olisi ollut mahdollinen ilman heitä, jotka uurastivat HELPin puolesta. Kiitos vaalipäälliköllemme Anniinalle ja koko vaalitiimille. Kiitos kuuluu myös taustajärjestöillemme ja etenkin tiedottajille, jotka levittivät tietoa vaaleista eteenpäin. Ennen kaikkea kiitän kaikkia ehdokkaitamme, jotka olivat mukana haravoimassa ääniä yhteiseen pottiimme.

Kulunut vuosi oli erikoislaatuisuudestaan huolimatta mielestäni osoitus siitä, että HELP elää ja voi erinomaisesti. HELPin osaavalle edunvalvontatyölle on tilausta. Samalla HELPin aktiivit, uudet tulokkaat ja jo eläköityneet alumnit muodostavat yhdessä hienon yhteisön, jonka osaaminen hakee vertaistaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Hyvää uutta vuotta, helppiläiset!

 

Henri Kaarakainen
vuoden 2020 ryhmäpuheenjohtaja

Talousjohtokunta eli TJK, mikä se on?

Talousjohtokunta eli TJK, mikä se on? Tässä pieni tietopaketti TJK:n toiminnasta!

Ps. Jos haluat Talousjohtokunnan jäseneksi 2021, tule vuoden ensimmäiseen ryhmikseen to 14.1. klo 18. Verkkokokoukseen pääset laittamalla viestiä sähköpostitse help.tiedottaja@gmail.com.

Talousjohtokunta on HYYn hallituksen alainen HYYn toimintatalouteen ja HYYn piiriin kuuluviin järjestöihin liittyvien asioiden valvonta-, valmistelu- ja päätöksentekoelin. TJK kokoustaa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa.

TJK:n vuosittaisiin tehtäviin kuuluu toimintatalouden tilinpäätöksen ja talousarvion valmistelu, erinäisten vuotuispäätösten tekeminen, toiminta-avustusten, lehtituen, projektitukien ja innovatiivisten oppimismuotojen tuen myöntämisen valmistelu, järjestöjen lisääminen HYYn piiriin ja järjestöjen poistaminen HYYn piiristä sekä tarvittaessa järjestöille liittyvien sanktioiden käsittely.

TJK:n ei-jokavuotisiin tehtäviin kuuluvat keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman (KTS) päivittäminen sekä tilajaon tekeminen.

Vuosittain TJK:n jäsenet nostavat toiminnan kohokohdiksi yleishyödyllisten taloustaitojen karttumisen lisäksi HYYn monipuolisiin järjestöihin tutustumisen toiminta-avustusten jaon yhteydessä ja mielenkiintoisen ylioppilaskunnan arvo- ja muistoesineistön tarkastuskierroksen. Vahva suositus siis tälle työryhmälle!

TL;DR: Talousjohtokunta valvoo ja valmistelee toimintatalouden toimintaa sekä päättää muista sen eteen tipahtavista asioista.